Lisää risuja ja ruusuja

Innostuin helmistä ja risuista sen verran, että en malttanut jättää kokeiluja vain yhteen parvekekoristeeseen. Ostin kimpun ruusuja ja jäin odottamaan niiden kuivumista.

Parin viikon tauon jälkeen parvekkeen talvikoristelu on jatkunut. Äidiltäni sain kauniita viininpunaisia oksia, joita iskin kukkalaatikkoon, kuivakukkasieneen pystyyn. Näiden lomaan asettelin ihanan purppuranpunaisiksi kuivaneet ruusut.

Askartelulaatikon pohjalta löysin vielä rautalankaa, jossa kulki punaisia muovisydämiä, kuin rubiineja. Nyt parvekkeella on lisää väriä tämän harmaan syksyn piristeenä.

Helmia syysparvekkeelle

On aika korjata kesäkukkien rippeet parvekkeelta ja laittaa se syyskuntoon.

Aikaisemmin olen aina ostanut parvekkeelle talvikaudeksi syyskasveja, mutta tänä vuonna ajattelin jotain muuta. Joka vuotiset kanervat alkoivat kyllästyttämään. Yleensä ne kuivahtavat kokoon talven aikana ja keväällä ruukusta saa korjata havisevan kasan harmaita oksia.

Yhtenä pimenevänä iltana suuntasin metsään risujen hakureissulle. Mikä tahansa karahka ei kelvannut, vaan sen piti olla monioksainen, tarpeeksi lyhyt, mutta varrestaan vahva.

Seuraavaksi näpertelin kotona helmistä ja siimasta koristeita risujen oksille. Ne ovat kuin pieniä marjoja tummien koukeroisten haaraumien lomassa.

Vielä kun sytytin lyhdyt parvekkeelle, helmet kiiluivat valoa kauniisti. Nämä oksakorut pysyvät varmasti hehkeinä läpi talven.

Inspiraationa lehtikuva

Teini-iässä aloitin lehtikuvien keräämisen mustaan ruutuvihkoon. Nappailin sanoma- ja aikakausilehdistä leikkeitä aina talteen, kun joku tuntui miellyttävän silmää. Myöhemmin näistä kuvista sain idean kangaskassiin.

Nykyään kuvia on jo niin paljon, että vihko halkeilee liitoksistaan. Sieltä sivujen välistä löytyi inspiraatio. Kuva oli alunperin ollut esillä Helsingin Sanomissa, en muista milloin. Kuvassa minua kiehtoivat erityisesti musliminaisen runsaat korut muuten niin yksinkertaisen synkän asun kanssa.

Ensin piirtelin hahmoa paperille. Sitten sain idean siirtää sen kangaskassiin. Naishahmo syntyi vanhoista tilkuista, jotka olin saanut äitini kangasvarastosta. Taustan kirjoin käsin.

Kun aloitin kuvien keräämisen, ei minulla ollut niille varsinaista käyttötarkoitusta. Niitä oli vain kiva katsella. Ehkä minusta oli silloin jo graafikko kuoriutumassa. Myöhemmin vihko on ollut monen piirroksen ja maalauksen innoittajana. Ja edelleen se on ahkerassa käytössä. Kun näen lehdessä mielenkiintoisen kuvan, sujautan sen vihkon väliin. Ehkä siitä syntyy vielä jotain uutta jonain päivänä.

Korituolin uusi tuleminen

Viime talvena tein kardinaalivirheen: jätin korituolit ulos parvekkeelle koko talveksi. Parvekkeen alla kulki vilkkaasti liikennöity tie ja keväällä ulkoa löytyi kaksi vahvasti lialla ja noella patinoitua ronttinki-istuinta. Big mistake!

Edes höyrypuhdistin ei tehonnut siihen nokeen. Jonkunverran sain mustaa tahnaa irti maalarinpesuaineella, mutta jokaiseen korren väliin en sitä saanut. Sumutin tuolit puuöljyllä ja toivoin sen palauttavan niiden alkuperäisen värin, mutta turhaan. Hetken jo ajattelin, että oli aika sanoa hyvästit lähes 30 vuotta perhettäni palvelleille puutarhakalusteille. Sitten iski toivon kipinä käsityöliikkeessä.

Olin nähnyt netissä, ystävän facebook-sivulla langoilla päällystetyt metallituolin kehikon. Olin miettinyt narua samaan tarkoitukseen, mutta mistä muka saisi niin paljon kestävää, hyvännäköistä narua.



Käsityöliikkeessä myyjä tuputti minulle matonkudetta kylpyhuoneen maton virkkaukseen. Se kestäisi kuulemma kosteutta hyvin. Kylpuhuoneen matto minulta jo löytyi, mutta sitten tapahtui ajatuksen leimahdus. Kosteutta kestävä ontelokude olisi mainio korituolin päällystysmateriaali. Ostin rullan (1 kg 19 euroa) ja lähdin kokeilemaan virkkuukoukun kanssa.

Lopputulos syntyi sekä virkkaamalla isolla koukulla, että pujottelemalla pinnojen välistä. Yhteensa aikaa meni kolme iltaa eli se oli melko nopeaa hommaa. Yksi rulla riitti juuri yhteen tuoliin.

Nyt parveketta koristaa roosan värinen,  söpö rottinkituoli. Ja enää liikenteen liat eivät sitä likaa. Nyt minulla on lasitettu parveke!

Olkatoppaus-kukkamekon uusi elämä

Kaapinperältä löytyi kamala 90-hirvitys: kukkamekko olkatoppauksien kera. Olin saanut sen äidiltäni, enkä koskaan käyttänyt. Kauluslapussa luki Lindex Collection. Äitini oli ostanut sen ajalla, jolloin kukkamekot, olkatoppaukset sekä maxihelma olivat muotia. Päätin tuunata sen jälleen muodikkaaksi.

Vaikkakin sekä kukkamekot, että maxipituudet näyttävät olevan muodissa myös tänä vuonna, ajattelin tehdä mekosta hiukan kevyemmän. Ei, kun sakset käteen ja lyhentämään! Takaata jätin helman alkuperäiseen pituuteensa (ettei pullukat reidet näy), mutta edestä halusin mekosta seksikkään lyhyen. Myös hihat saivat kyytiä. Samalla kavensin jäljelle jääneitä olkaimia - ja poistin olkatoppaukset.

Leikketyön jälkeen oli aika mallata mekkoa päälle. Helmasta tuli täydellisen pituinen, mutta yläosasta tuntui puuttuvan jotain. Hetken mietittyäni totesin, että virkatut ruutuolkaimet sopisivat mekkoon täydellisesti. Virkkupalat syntyivät parissa illassa telkkaria katsellessa. Niitä tehdessä piti aina välillä mallata niitä mekkoon, jotta koko oli oikea.

Pitsiolkaimet kiinnitin käsin. Loppuvaiheessa mekon miehusta ei oikein istunut, joten ompelin vielä kainalon kohdalta sisään, niin että hihan suut kapenivat ja etuosa istui täydellisesti.

Ja Voila! Tämän kesän trendimekko oli syntynyt! Toivottavasti siitä tuli niin hyvä, että käytän sitä seuraavinakin kesinä.

Kokeellinen villatakki

Neulon yleensä televisiota katsellessa. Mitä vaikeampi neulos, sitä vähemmän televisio-ohjelmasta jää mieleen. Tämä neuletakki oli erittäin helppo toteuttaa - sen runko kun on suorakulmion muotoinen pala. Vain hihojen sovitus aiheutti haastetta.

Ostin messuilta kivan näköisen villatakin ja ajattelin, että se oli niin yksinkertaisen mallinen, että minäkin pystyisin toteuttamaan samanlaisen - vaikkakin olin ala-asteen käsityötunneilla kokenut neulomisessa monia epäonnistumisen hetkiä. Ja vaikka minulle ei ollut sen tekoon ohjetta.

Villatakin pohja on suorakulmainen pala, johon hihat piti vain sovittaa oikeaan kohtaan. Aloitin vasemman puolen helmasta, johon neuloin n. 3cm joustinneuletta. Joustinneuleen oikeaan laitaan tein napinläven (alla piirroksessa musta piste kulmassa). Tämän jälkeen siirryin kuvioneuleeseen. Koska neuloksessa ei tarvitse pahemmin miettiä ylimääräisiä lisäyksiä tai kavennuksia, siinä on helppo testailla erilaisia kuvioita. Valitsin kuvioksi yksinkertaisen, mutta vängän palmikon. Apuna käytin kaverilta lainaksi saatua palmikkopuikkoa, jolle silmukat oli helppo nostaa odottamaan niiden käyttöä.

N. 30 cm neulomisen jälkeen oli aika alkaa sovittamaan hihoja paikoilleen. Kuten alla olevasta piirroskuvasta näkyy, hihan reiät sijoitetaan suorakulmiolle vinottain. Tässä vaiheessa piti hiukan lisäillä ja kavennella, jotta silmukkamäärät pysyivät samoina reiän kummallakin puolella.

Hihanreiän pituudeksi tuli n. 25 cm. Tämän jälkeen neuloin taas normaalia kuvioneuletta n. 30 cm (selän osio) ja sitten oli toisen hihan vuoro (pelikuva edelliseen). Oikeanpuolen hihan jälkeen tehtiin taas n. 30 cm helmaa, 3 cm joustinneumetta (napinläpi samalle puolelle kuin aikaisemmin) ja pääteltiin. Nyt villatakin hihaton perusrunko oli valmis.

Hihat tein pyöröpuikoilla putkeksi ja aloitin ne helman tapaan joustinneuleella (n. 2cm). Tämän jälkeen tein vain oikeaa nelosta n. 20 cm ja sitten kaventaen niin, että hiha kapenee tasaisesti. Hihojen yläosa on aika kapea ja pitkä, joten neuloessa niitä piti mallata vähän väliä. Kun ensimmäinen hiha oli valmis, toinen olikin helppo tehdä kopiona ja sitten oli aika liittää ne kiinni.

Jotta takin etureuna olisi siisti, virkkasin vielä sen reunaan vahvikkeeksi yhden rivin. Napit kiinnitettiin toinen takin ulkopuolelle, toinen sisäpuolelle  n. hihojen korkeudelle (alla piirroksessa punaisella). Nappien paikkaa muuttamalla villatakin kaula-aukkosta saa joko avoimemman tai tiukemman.

Kokeilutakki onnistui, kokemuksen ja ohjeen puutteesta huolimatta, varsin hyvin. Käytössä se on ollut monena viileänä päivänä. Nyt kun olen kokeillut mallia, voisin tehdä samalla kaavalla myös toisen.






Langat ja napit: Neulekahvila Lentävä Lapanen

Ideasta kukkaseksi

Eräänä kesänä en keksinyt mökillä muuta tekemistä kuin kukkasien piirtely. Kuka olisi arvannut, että näille piirusteluille tukee käyttöä myöhemmin sohvatyynyn teossa.

Sohvatyynyä rupesin tekemään, koska onni ei ollut minulle myötä nojatuolikaupoissa. Useita vuosia sitten ostin sohvan, johon valitsen mukavan sammaleen värisen kuosin. Olisin halunnut samaa sarjaa myös nojatuolit, mutta valitettavasti silloin tähän ei ollut varaa. Myöhemmin, kun sain tilipussia hiukan kartutettua, samaa vihreää kuosia ei enää löytynyt. Valitsin tumman, suklaan väriset. Piti siis keksiä keino sisustaa huonekalut yhteensopiviksi.

Oikean värinen kangas löytyi Kodin Anttilan alekorista, ideat vanhoista piirrustuksista. Ensin luonnostelin kuvituksen paperille, sitten hahmottelin sen kankaalle liitukynällä. Tämän jälkeen lähdin kokeilemaan sopivaa kirjoilutikkiä. Pariin kertaan piti purkaa, jotta jäljestä tuli oikeanlainen.

Kun lehdet ja kukan varret olivat valmiita, oli itse kukkien vuoro. Äidin kangasvarastosta löytyi isäni vanha, silkkinen taskuhuivi. Leikkelin siitä pieniä neliöitä ja ompelin ne keskeltä kiinni kankaaseen. Kun neliö oli paikallaan leikkasin sen reunoista terälehdet ja ompelin ne käsin paikoilleen.

Sitten ei tarvinnutkaan enää kuin päätellä langat ja silittää lopputulos! Hyvä, että vanhoille piirrustuksille tuli käyttöä ja isän vanha taskuhuivikin pääsi uusiokäyttöön. Näin syntyi siänkärsämö-kukkatyyny. Nyt pitäisi enää jossain vaiheessa tehdä tyynylle pari.